Arvioiden mukaan EU:ssa jopa 30 000 työntekijää altistuu 1,4-dioksaaniin. Tyypillisiä työpaikkoja, joilla 1,4-dioksaania käytetään, ovat kumi- ja kemianteollisuus. Sitä voi esiintyä myös kosmetiikkateollisuuden sivutuotteena. Työntekijät altistuvat pääasiassa ilmansaasteiden ja ihokosketuksen kautta, mutta myös suun kautta tapahtuva altistuminen on mahdollista. 1,4-dioksaani on luokiteltu CLP-lainsäädännön mukaan kategorian 1B karsinogeeniksi (Carc. 1B), ja sen epäillään aiheuttavan syöpää nenässä sekä kasvaimia maksassa ja munuaisissa. Lisäksi 1,4-dioksaani aiheuttaa voimakasta silmä-ärsytystä ja voi aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä; toistuva altistuminen iholle voi aiheuttaa kuivumista tai halkeilua.

Missä riski ilmenee

Työperäistä altistumista tapahtuu 1,4-dioksaanin valmistuksen, käsittelyn ja käytön aikana hengitysteitse tai ihon kautta. 1,4-dioksaani käytetään usein liuottimena laboratorioissa (esim. liikkuvana faasina kromatografiassa) ja teollisuuslaitoksissa polymerointiprosesseissa. Myös puhdistus- ja kunnossapitotoimet on otettava huomioon altistumisen kannalta.

Lisätietoja aineesta

1,4-dioksaani on kirkas, väritön neste, joka sekoittuu helposti muihin liuottimiin. Inerttiutensa vuoksi sitä käytetään pääasiassa itse liuottimena. Se on helposti syttyvää ja voi muodostaa räjähtäviä peroksideja. 1,4-dioksaani on ihmisen tuottama kemikaali, jota ei esiinny luonnossa. Se on tunnettu teollisten etoksylaatioprosessien sivutuote, ja sitä voi siten esiintyä epäpuhtautena kosmetiikassa ja henkilökohtaisen hygienian tuotteissa, joissa sen pitoisuuksia säännellään tiukasti. 1,4-dioksaani on löydetty jäämänä myös muovi- ja kumitavaroista (esim. käsineet, saappaat, vaatteet, kumiset kahvat, vaihdevivut, ohjauspyörät).

1,4-dioksaani on stabiili vedessä eikä hajoa. Ilmassa olevat yhdisteet voivat hajottaa 1,4-dioksaania nopeasti eri yhdisteiksi. Ympäristö (pohjavesi) on saastunut 1,4-dioksaania sisältävien kemiallisten liuottimien hävittämisestä ja itse 1,4-dioksaanin hävittämisestä.

Mahdolliset vaarat

1,4-dioksaani imeytyy nopeasti ja lähes täydellisesti hengityksen ja suun kautta tapahtuvan altistumisen jälkeen. Imeytyminen ihon kautta on myös merkityksellistä. 1,4-dioksaaniin hengittämisen jälkeen voi esiintyä ylävatsakipua ja oksentelua sekä silmien ja hengitysteiden ärsytystä. Muita 1,4-dioksaani-myrkytyksen oireita ovat maksa- ja munuaisvauriot, kouristukset ja kooma. Tässä yhteydessä on otettava huomioon aineen samanaikainen imeytyminen ihon kautta. Lisäksi toistuva ihoaltistus 1,4-dioksaaniin voi johtaa ihovaurioihin. Lisäksi eläinkokeissa havaittiin vaikutuksia maksaan ja munuaisiin sekä keskushermostoon, kuten horjuvaa kävelyä, narkoosia, halvaantumista ja koomaa. On huomattava, että tärkeimmät kohde-elimet ovat hengityselimet, maksa ja munuaiset pitkäaikaisen altistumisen jälkeen.

Mitä voit tehdä

Korvaavuutta olisi harkittava sovelluksissa aina kun se on mahdollista. Jos vaihtoehtoja ei ole saatavilla tai jos 1,4-dioksaania saattaa esiintyä sivutuotteena, on suoritettava säännöllisesti asianmukaisia altistumisen mittauksia, jotta tiedetään, milloin ja missä toimiin on ryhdyttävä. Haitallisten terveysvaikutusten välttämiseksi on siis erittäin tärkeää vähentää altistumista alle terveysperusteisen raja-arvon. Teollisuusprosesseissa esimerkkejä teknisistä valvontatoimenpiteistä ovat suljetut järjestelmät, yleinen poistoilmanvaihto ja paikallinen poistoilmanvaihto. Vaikka työskenneltäisiin suljetuissa järjestelmissä, altistumista voi esiintyä esimerkiksi näytteenottotehtävissä. Mittaukset ja valvontatoimenpiteet ovat tällöin merkityksellisiä. Muita suositeltuja työkäytäntöjä ovat muun muassa työntekijöille annettavat vaaratiedot ja koulutus sekä yleiset työhygieniavaatimukset kemikaalien käsittelyalueilla. Myös huoltotyöntekijät ja puhdistustyöntekijät olisi koulutettava. Tutkitaan, jos työntekijät ilmoittavat varhaisista oireista. On suositeltavaa ottaa yhteys työterveyslääkäriin. Huomaa, että 1,4-dioksaanin altistumisen arviointia voidaan tukea biomonitoroinnilla, jos se on kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollista. Työntekijöiden on oltava tietoisia altistumisen vaikutuksista. Henkilökohtaisia suojausmenetelmiä tulisi käyttää vasta viimeisenä keinona, kun mahdolliset tekniset ratkaisut on otettu käyttöön.

Lähteet: BAuA, CLP, Saksan MAK-komissio, RAC.